tiistai 30. lokakuuta 2012

Liikunnan merkitys rakentamisessa ja kaikessa toiminnassa!



Säännöllisesti liikkuva, hyvin syövä ja nukkuva ihminen jaksaa tehdä töitä puolet paremmin kuin vastakohtansa, tämä on ainakin oma kokemukseni asiasta. Jotenkin itsekin tiedostaa kuinka tärkeä olisi säännölliset hyvät elämäntavat, mutta kuitenkin olen lipsunut itse säännöllisyyksistä ja hyvistä tavoista. Varsinkin, kun on meneillään joku isompi projekti, niin huomaa kummasti, että uskottelee itselle, ettei ole aikaa esim. urheiluun. Samalla, kun on paljon kiireitä, niin sorrun helpommin valmis- ja pikaruokiin, jotka ovatkin tunnettuja terveellisyydestään.. 

Lämpökuva lenkkarista heti lenkin jälkeen

Miksi sitten kirjoittelen tälläisiä itsestään selvyyksiä? Ehkä tämä on yksi keino itselleni ryhdistäytyä. Jos jotain kirjoittaa, niin se on enemmän kuin ajatus pelkästään päässä. Olen nimittäin huomannut taas kiireiden lisäännyttyä, että kuntoni ja pitkä-aikainen keskittymiskykyni ovat heikentyneet. Aionkin ottaa kokeiluun uuden treeniohjelman itselleni, joka on jenkeistä tuttu P90X. Tavoitteena on siis 90 päivää treenata kovaa ja syödä oikein. Saa nähdä mitkä ovat tulokset tammikuun lopussa, mutta toivon, että fysiikka on parantunut ja ennen kaikkea miellinen hyvinvointi ja jaksaminen olisivat huipussaan.



Heti lenkin jälkeen näkee pohjan lämpötilajakaumasta astumispintoja


Muistan viimeksi omakotitalon rakennus projektista pitkälle venyneet työpäivät ja muuta kiireet, mutta muistan myös vieläkin kuinka hyvää teki välillä käydä lenkillä tai urheilemassa kunnolla. Kummasti saa lisäpuhtia ja työteho nousee, kun antaa aivoille ja keholle välillä vähän muutakin ajateltavaa. Vaikka kuinka kiire olisi, niin voisin suositella pitkinä päivinä parin tunnin taukoa ja urheilua välissä. Oma kokemukseni on, että työteho ja mielenhyvinvointi nousee kyllä sen verran, että tauon aikaisen työskentelyaukon saa kyllä helposti kiinni tehokkaammalla ja laadukkaalla työllä. Väsyneenä tulee vaan helposti tehtyä asioita huolimattomammin ja sitten myöhemmin korjaillaan yms.
Helpoin tapa on varmaan omakotirakentamisessa pitää tauko ja käydä lenkillä hikoilemassa. Jos mahdollista, niin lenkkikamat voi ottaa työmaalle mukaan ja lähteä sieltä käsin juoksemaan. Toinen ainakin itse käyttämäni keino on varsinkin runkovaiheessa rakentaa leuanveto tanko työmaalle ja tauoilla tehdä muutamat sarjat. Tankona voi toimia välillä vaikka asennettu kattotuoli. Meillä on myös ollut tapana tehdä aina ruokatunnilla porukalla punnerruksia tai vatsoja. Ideana on, että kun työmaa on alkanut, niin aloitetaan jostakin kymmenluvusta ja joka päivä tehdään yksi suoritus enemmän.. Porukassa kaikki on aina kivempaa ja helpompaa.


Lenkarin lämpökuva lenkin jälkeen sivusta
-Kim

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Miksi liikuntarajoitteiset unohdetaan rakennettaessa?



Luin Aamulehdestä jutun siitä, että monessa Asuntomessujen kohteessa oli jätetty huomioimatta invalideja koskevat rakennusmääräykset. Tämä vaikutti minuun henkilökohtaisesti, sillä suvussani on ja on ollut paljon liikuntarajoitteisia. Rakennusmääräyksissä on maininta, että jokaisen rakennuksen maantasaiseen kerrokseen tulee päästä pyörätuolilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jätetään oviaukot riittävän leveiksi ja varmistetaan, että jokaisessa huoneessa mahtuu liikkumaan ja kääntymään pyörätuolilla. Ei luulisi olevan mahdoton tehtävä. Silti tämä rakennusvalvojan lausunto invasäännösten huomiotta jättämisestä sai Aamulehden nettisivujen kommentoijat kuumenemaan. Miksi ottaa invalidit huomioon? Miksi tehdä leveämmät ja kalliimmat kulkuväylät? Turhia rakennusmääräyksiä, ei minun talossani asu invalideja! Uskokaa tai älkää, invalidien huomioiminen rakentamisessa on ihan perusteltua.
Liikuntarajoitteisten määrä on suuri ja määrä tulee suurten ikäluokkien vanhetessa ja eliniänodotteen pidentyessä vain kasvamaan. Ison rollaattorin tai pyörätuolin käyttö ei tarkoita sitä, että henkilön olisi parempi olla hoitokodissa. Liikuntarajotteisilla, kuten liikuntakykyisilläkin, on oikeus valita, missä asuu ja millaisen asunnon ostaa tai vuokraa. On siksi kohtuutonta rajoittaa liikuntarajoitteisille sopivien asuntojen määrä muutamaan prosenttiin vain siksi, että rakentaja kuvittelee säästävänsä pari sataa euroa tekemällä kaikesta liian ahdasta. Todellisuudessa pyörätuolille liian kapeat ovet saattavat jopa olla kalliimpia kuin rakennusmääräykset täyttävät ovet, sillä määräykset täyttäviä ovia myydään ja valmistetaan suurempia määriä, kuin poikkeustapauksiin meneviä erityiskapeita ovia. Ja kuka viihtyy niin kapeissa ja ahtaissa tiloista, että edes pyörätuoli ei mahdu kääntymään? 

Liikuntarajoitteiset tulisi aina ottaa huomioon myös rakentamisessa.

Moni omakotitalon rakentaja haaveilee siitä, että voi asua unelmatalossaan mahdollisimman pitkään ja sen jälkeen vielä jättää talonsa lastensa asuttavaksi. Entä jos oma lapsi, puoliso tai rakentaja itse joutuu pyörätuoliin tai rollaattorin käyttäjäksi? Kukaan ei pysy terveenä ikuisesti ja liikuntakyvyn rajoittuminen voi tapahtua hetkessä. Asunnon myyminenkin käy vaikeammaksi, kun liian kapeilla ovilla sulkee pois joukon erinomaisia ostajia, kuten esimerkiksi velattomia, pienempään taloon vaihtavia vanhuksia. Entäpä vieraat? Tekeekö määräyksiä laiminlyövä rakentaja tietoisesti päätöksen, että pyörätuoliin joutuvat ystävät tai sukulaiset eivät ole tervetulleita taloon?
Toivottavasti rakennusmääräyksiä laiminlyövillä rakentajilla ei ole harhakäsitystä siitä, että oviaukkoja voisi myöhemmin leventää. Se nimittäin vasta kallista puuhaa onkin! Kymmenen sentin höyläys teräsbetoniseinien kaikista oviaukoista on niin kallista, että sellaista muutostyötä ei välttämättä kannata tehdä, vaikka joku perheenjäsenistä joutuisikin pyörätuoliin. Siinä vaiheessa kannattaa etsiä talo, jonka rakentaja on ollut sen verran älykäs, että on noudattanut rakennusmääräyksiä.
Rakennusmääräyskokoelma on täynnä maallikon korvaan hullulta kuulostavia määräyksiä, mutta vaikka oma maalaisjärki määräystä vastaan sotisikin, ei se oikeuta luistamaan vaatimuksista. Määräyksiä laatii joukko rakennusalan ammattilaisia ja kaikille vaatimuksille on olemassa liuta perusteita.

-Elina

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Asuntokauppaan tulee myyjän kissan päivät? Vai tuleeko?


Talouselämä nro27 oli artikkeli asuntokaupan siirtyvän huutokauppa periaatteeseen. Aikanaan ainoastaan Kiinteistömaailmalla oli tarjouskauppa pohjainen tapa myydä asuntoja. Nyt ovat muutkin kiinteistövälittäjä yritykset siirtyneet kisailemaan samoilla metodeilla.
Asian mielenkiintoiseksi tekee se, ettei asuntojen tarjouskauppa ole sinänsä laillista. Asuntomarkkinointiasetus sanoo, että myytävälle asunnolle on ilmoitettava myyntihinta. Tarjouskaupassa ilmoitetaan kuitenkin "velaton lähtöhinta", no asioita voi kiertää monella tapaa..

Asuntokauppa on kyllä mielestäni kehittynyt suhteellisen hitaasti ja kyllähän tarjouskauppa tyyli sotkee hyvin taas konservatiivisia asetelmia. No kaikella on aina kääntöpuolensakin. Monille tuttu hintojen seuraaminen eri lähteistä vaikeutuu ja asuntojen tarkat hinnat hämärtyvät. Ainakin hinnat tulevat nousemaan halutuimmissa kohteissa, mutta mitä käy niissä kohteissa mitä kukaan ei halua?
"Huutokaupan" hyvänä puolena on kyllä se, että ihmiset saadaan kiinnostumaan huonommistakin kohteista alhaisen lähtöhinnan takia. Kun tarjouksia alkaa satamaan, niin on vaikea vetää sitä omaa rajaa tiettyyn tuhanteen euroon varsinkin jos on ehtinyt viikon pari jo mielessään tai vähintään alitajunnassa suunnitella pientä remonttia ja visioida omia toimia. Lopputuloksena voi olla, että ihmiset ovat vahingossa valmiita maksamaan vielä vähän lisää, kuin mitä tarkoitus oli.
Myyjille kissan päivät? No ainakaan ei tarvitse välttämättä hintatarjouksia pompotella edestakaisin kokoajan myyjän ja tarjoajien välillä. Mitäs sitten kun tarjoukset nousevat pilviin ja uusi omistaja tajuaakin myöhemmin maksaneensa paljon enemmän kuin naapuri "samasta" asunnosta? Saako välittäjät lisää vastaavasti jälkipyykkiä? En tiedä ja toivoisin jonkun välittäjän lisäävän minun tietoutta, että miten asia on otettu  vastaan piireissä.
Pääasia on kuitenkin mielestäni se, että tämäkin asia kehittyy ja "uusia" metodeja kokeillaan suuremmassakin mittakaavassa. Kilpailu lisää tuotteiden kehitystä useasti ja on siis hyvästä!

-Kim

tiistai 7. elokuuta 2012

Salakuunneltelua Asuntomessuilla


Suomalaiset ovat hyvin konservatiivisia rakentamisen suhteen, se tuli todettua Asuntomessuilla. En tarkoita, että messukohteet olisivat olleet konservatiivisia, vaan messuvieraat. Kävin yksin asuntomessuilla, joten pystyin helposti salakuuntelemaan muita messuvieraita, ja tulin havainneeksi, että turhan suuri osa vieraista piti messukohtaiden innovatiivisia ja perusteltuja ratkaisuja virheellisinä, keskeneräisinä ja amatöörimäisinä. Kuuntelin, kuinka messuvieraat haukkuivat mielestäni upeaa, huolella käsiteltyä betonilattiaa sukkiensyöjäksi, keskeneräiseksi ja epäkäytännölliseksi. Kokeilin useassa kohteessa paljain sormin lattian pintaa ja totesin, että betonilattia on erinomainen lattiavaihtoehto. Pinta oli tasainen, ei liukas eikä karhea, se oli hiljaisempi kuin parketti tai laminaatti ja kovassa käytössä kestävin vaihtoehto. Pinnoite estää nesteiden imeytymisen ja värjäytymien synnyn. Silti lähes jokaisessa betonilattiakohteessa kuulin jonkun suusta: "ai täällä ei olekaan näköjään vielä lattiaa asennettu". 

Kärkkäitä kommentteja saaneita pintamateriaaleja



Luova betoninkäyttö oli edustettuna myös seinissä. Useissa huoneissa, myös kylpyhuoneissa ja vessoissa, oli pintamateriaalina sisustusbetoni. Tämä kulutusta ja märkää kestävä betonipinta sai myös runsaasti haukkuja osakseen. Järkyttyneitä huokauksia saivat aikaan myös tasakatto, nolla/matala/passiivienergiatalo, energiamääräykset, E-luku, kylpyhuoneet, jonka seinän värinä oli joku muu kuin valkoinen, erikoiset pintamateriaalit...







 Pintamateriaalivalintoja

On hienoa, että asuntomessut ovat kerran vuodessa ravistelemassa meidän suomalaisten mielipiteitä ja ennakkoluuloja. Rakennusalan, rakennustekniikan ja arkkitehtuurin on mentävä eteenpäin siinä missä muidenkin alojen. Ei ole hyvä jäädä nykyiseen jumiin vain siksi, että muutosta pelätään. En usko, että yksikään asuntomessujen ratkaisuista voisi olla lähtökohtaisesti huono.  Jos kaikki on suunniteltu ja rakennettu kuten pitääkin, eikä huoltoa laiminlyödä, ei tasakatto tai nollaenergiatalo voi olla huono, vaikka kuinka sitä parjattaisiinkin. Saadaanhan harjakattokin vuotamaan ja laminaattilattia rikkomaan sukkia jos sekundaa rakennetaan. Ei siis kannata vastustaa rakennusalan uusia ideoita pelkästä uutuudenpelosta, vaan kannattaa ne ottaa avoimin mielin vastaan. Kunhan pidetään huoli siitä, että kaikki tehdään niin kuin pitääkin.


-Elina