maanantai 26. marraskuuta 2012

"Köyhän miehen lämpökuvaus"

Lämpökuvaus ja tiiviysmittaukset eivät ole tuoneet rakentamiseen mitään uutta käytännössä. Tarkoitan, että kyseiset tutkimukset ovat vain tapa kuvata rakennuksissa fysikaalisia ilmiöitä, joita on aina ollut ja tulee aina olemaankin rakennuksissa. Lämpökuvauksilla saadaan rakenteissa poikkeavat pintalämpötilat esille, mutta mitä tehdä jos ei ole saatavilla lämpökuvausta? Luonto tarjoaa Suomessa mahdollisuuden paikantaa ulkokuoren lämpötilaeroja ilman lämpökameraakin. 
Jossain päin puhutaan köyhän miehen lämpökuvauksesta, kun ulkoseinä kuuraantuu ja siinä näkyy lämpimämmät kohdat sulana ja muut kohdat tasaisen kuuran peitossa. Tämä fysikaalinen tilanne syntyy usein syksyisin kun on ollut esimerkiksi pakkasta yöllä ja lämpötila nousee ulkona nopeasti plussan puolelle, mutta rakennuksen pinta ei ehdi lämpenemään samaa vauhtia. Vielä pakkasen puolella olevat rakennepinnat "jäädyttävät" ilmassaolevaa vettä eli ilmankosteutta pintaansa muodostaen kuurakerroksen. Kuuraa on yleensä todella ohut kerros, sillä tälläinen fysikaalinen tilanne ei kestä luonnossa kauan, vaan rakenteen pinta tasaantuu ulkoilman kanssa nopeasti. Koska kuura kerros on ohut, niin se sulaa erittäin helposti. Jos rakenteissa on vähänkin "lämpövuotoja", niin kuura sulaa juuri niistä kohtaa. Näin sopivissa olosuhteissa koko rakennus muodostaa itsestään "lämpökuvan".

lämpökuva
Kuvassa näkyy vienosti runkotolppien kohdat hieman "lämpimämpinä"

Köyhän miehen lämpökuvasta voidaan todellisuudessa päätellä rakenteiden kuntoa jonkun verran, mutta se ei korvaa koskaa oikea lämpökuvausta. Tilanteesta ei saa todellisia lämpötiloja ja lämpötilaeroja esille, mutta pahimmat ongelma kohdat  näkyvät usein ihan hyvin. Ei pidä säikähtää mikäli havaitsee sulia kohtia rakenteessa tässä tilanteessa, sillä ne saattavat olla rakenteelle ominaisissa "kylmäsilta" kohdissa ja olla näin täysin hyväksyttäviä. Koskaan nykytekniikalla rakennetut talot eivät ole täysin tasalämpöisiä, sillä esimerkiksi runkotolpat puutalossa muodostavat jo pinen "kylmäsiltakohdan" seinään.

Jos halua ennakoida köyhän miehen lämpökuvaus säätä, niin kannattaa yrittää olla hereillä seuraavina hetkinä:
-Yöllä on pakkasta, mutta aamuksi on luvattu plussa keliä. Silloin kannattaa mennä ulos ennen auringon nousua, sillä auringon säteily sulattaa kuuran heti.
-Päivällä on pakkasta, mutta yöksi keli lämpenee. Ulos kannattaa mennä kun aurinko on laskenut, yleensä sopivat olosuhteet ovat klo 21-24 aikoihin.

-Kim

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti