torstai 5. heinäkuuta 2012

Lämpökamera luonnonsuojeluunkin?


Tuli mielenkiintoinen mahdollisuus lähteä lopputalvesta kokeilemaan lämpökameran uusia käyttömahdollisuuksia luontoon. Tällä kertaa tarkoitus oli selvittää onko eräässä metsikössä liito-oravilla käytössä olevia pesiä.
Kuuleman mukaan alueella on joskus ollut kyseisiä oravia. Itse tartuin tietenkin tilaisuuteen testata lämpökameraa. Tarkoitus oli tutkia vanhoja pönttöjä ilman, että oravien elämää tarvitsisi häiritä. Sinäänsä tehtävä oli haasteellinen, kun minulla ei ollut aikaisempaa vertailumateriaalia moisista pönttöjen tutkimisesta.
Aloitimme tutkimukset kuvailemalla mahdollisia pesäpönttöjä ulkoapäin erikulmista ja etäisyyksiltä. Mielestäni havaitsin muutamassa pöntössä todella pientä lämpötilavaihtelua. Tosin havaintojen tekeminen oli haastavaa, sillä oravan tuottama lämpöenergia ei ole mitenkään liiansuuri helpottamaan tehtävää. Lisäksi pöntöstä saatuja havaintoja tulkatessa saa olla tarkkana, että mikä on auringon lämmittämää pintaa, mikä on heijastusta tai kuinka lämmin pöntön reikä on todellisuudessa. Onneksi sentään kuvauksia ei tarvinnut suorittaa yöllä, sillä liito-oravat nukkuvat päivät pesissä ja yöllä ovat poissa.
Pesämateriaali oli lämmintä yhdeltä reunalta, jossa oletin oravan nukkuvan. Auringon lämmittävät sivut alhaalla ja oikealla.
Työtä helpotti, kun pääsimme avaamaan muutaman pöntön ja kuvaamaan sisältäpäin koskematta muuten pönttöön. Sisältä saadut kuvat vahvistivat arviotani siitä, että kyseisissä pöntöissä asutaan. Emme häirinneet mahdollisia luontokappaleita enempää ja annoin maanomistajalle arvion, että pöntöissä on hyvin todennäköisesti elämää.  

Kuukauden jälkeenpäin sain viestin ja vahvistuksen maanomistajalta, että niissä pöntöissä, joissa sanoin olevan asukkeja tieto piti paikkaansa. Eräs luontokuvaaja oli jaksanut valittuja pönttöjä kytätä tarpeeksi kauan, että oli muutaman oikein mainion kuvan saanut todisteeksi. 



Hyvää jatkoa liito-oraville vaan ja emme edes joutuneet tonkimaan tai pahasti häiritsemään oravien arkea.
Vekkulin näköisiä kavereita nuo liitävät oravat :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti