sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lahden Raksa-messut 2012 ja tiiviysmittaukset


Muutama oma ajatus messujen teemoista ja tiiviysmittauksista messuilla.

Kuningastalot osallistui ensimmäistä kertaa Lahden Raksa-messuille. Messujen teemana oli tänä vuonna turvallisuus. Lehdistötilaisuudessa esiteltiin turvallisuusaiheita ja rakennustyömaiden trendikkyyttä. Mietin tilaisuutta seuratessa, että nyt ollaan hyvän asian parissa ja saadaan jotain fiksuja juttuja, mutta miten kävikään. Turvallisuus asiat loppuivat hometalkoiden esittelyyn. On hienoa, että hometta vastaan taistellaan, mutta mielestäni tällä hetkellä olisi tärkeämpää tämän hetken rakentamisen tarkistaminen ja valvominen. Ennakoinnilla estettäisiin juuri rakennettujen talojen siirtyminen hometalkoiden listalle noin viiden vuoden kuluttua. Rakentaminen ja sen säädökset ovat muuttuneet paljon parin viime vuoden aikana varsinkin eristeiden määrien ja energiatehokkuuksien kannalta. Rakentajien olisi erittäin tärkeä tietää nykyinen ohjeistus siitä, miten tulee rakentaa ja millä tarkkuudella. Rakennusmääräykset vaativat 1.7.2012 alkaen tietyn tiiviystason kaikkiin uusiin asuinrakennuksiin. Miksei kukaan puhu määräysten muuttumisesta ja valista rakentajia? Jotenkin tuntuu, että rakentamisessa ei taas tiedetä mitä ollaan tekemässä, mutta aletaan vain rummuttaa jotain ja annetaan asioiden mennä painollaan. Olen sitä mieltä, että jos aletaan puhua homeesta, niin ensin pitää selvittää homehtumisen syy, sitten katkaista riskirakentaminen ja hoitaa vanhat homepesät kuntoon.

Usein yleinen uudehkojen talojen homehtumisen syy on sisäilman kosteuden pääsy eristerakenteisiin. Tämä johtuu siitä, että talojen höyrynsulku on puutteellinen ja siitä on päässyt sisäilmaa rakenteisiin. Nykyisin vaaditaan uusiin taloihin paksut eristekerrokset. Mitä paksummat eristekerrokset ovat sitä tiiviimpi talon täytyy olla, koska sisätilan lämpö ei kuivata paksuja eristerakenteita ulos asti. Rakennusten tiiviys tulisi tarkistaa aina tiiviysmittauksella. Kuitenkaan lehdistötilaisuudessa tai koko messuilla kukaan muu kuin Kuningastalot eivät puhuneet tiiviysmittauksista. 

Olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä, että saimme edes omalta osaltamme valistettua monia. Tietous varmasti lisääntyi osastollamme vierailevien ihmisten keskuudessa. Onneksi moni ehti vielä hyödyntää viimeisiä viileitä kelejä lämpökuvauttamalla talonsa. He varmasti nukkuvat nyt yönsä paremmin turvallisessa kodissa, ainakin sen jälkeen kun ovat korjanneet löytyneet viat ja puutteet ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti